9+6, Pahoinvointi-rage

Voi hyvänen helvetti sanon vaan.

Heräsin aamulla väsyneenä (kuten aina), mutta valmiina lähtemään aloittamaan ensimmäistä työpäivää uudessa työpaikassa. Mutta mitäs sitten sattuikaan? Päiviä poissa ollut pahoinvointi iski mielettömän vahvana eikä keksien nakertaminen, juominen, syöminen, makaaminen, oksentaminen tai mikään tuntunut auttavan. Olin oikeasti niin heikkona että juuri ja juuri sain käytyä suihkussa ja sitten pukeutuessani/yrittäessäni meikata pyörrytti ja juoksin vain uudestaan halailemaan pönttöä. Siispä erittäin nolona ja ylpeyttäni nieleskellen jouduin soittamaan työpaikalle ja kertomaan tilanteestani. En millään olisi todella raahautunut edes bussipysäkille saakka. Ei siinä kuitenkaan ollut onneksi niin suurta ongelmaa kuin olin kuvitellut ja pääsen aloittamaan nyt sitten maanantaina, mutta kyllä hävettää ja raivostuttaa.

Hyvän asian puolesta joo, mutta vittu vois nää pahoinvoinnit ja elämäni pahimmat heikotuskohtaukset jo pikkuhiljaa väistyä. Anteeksi kielenkäyttö, ei vain ole aikoihin harmittanut ja hävettänyt näin paljon.

9+5, Työpaikkapohdintaa, vauvakirjoja ja mahakuvaa

Viimeiset pari päivää ovat menneet työhaastattelun, pahoinvoinnin, lenkkeily-yritysten ja ravintolassa illallistamisen merkeissä. Ja tosiaankin lenkkeily-yritysten, ihan vain siitä syystä että tuntuu kuin vaivalla hankkimani hyvä perus- ja juoksukunto olisi nyt raskauden myötä tipahtanut aivan pohjamutiin, enkä mukamas jaksa enää juosta edes kevyttä 5km lenkkiäkään vaan aina se meinaa mennä kävelyksi. Kun vielä pari kuukautta sitten meni 15km reippaasti, niin on se kyllä melkoinen notkahdus. Toisaalta pidän sitä hetkittäin myös hyvänä syynä maata toiset illat sohvan pohjalla lueskelemassa ja syömässä suklaakeksejä (lue eteenpäin niin ymmärrät).

Toissäpäivänä kävin siis työhaastattelussa ja tänään aamulla sain kuulla että sain paikan! Huomenna pitäisi aloittaa ja samalla yrittää sumplia miten tästä eteenpäin hoidan ensiviikkoiset labrakäynnit, aina keskelle päivää sijoittuvat neuvolat, ultraäänitutkimukset jne. Kaipa työnantaja on velvollinen järjestämään vapaata, mutta tuntuu näin juuri aloittavana hieman hankalalta alkaa vapaapäiviä heti pyytelemään. Ei kai siinä toki muukaan auta, mutta hieman stressaa ottaa asiaa puheeksi.

Tiistain hieman köyhähköksi jäänyt aamiainen lennossa:

Tuon seurana upposi haastatteluaikaa odotellessa kahvi. Loppupäivä menikin sitten hyvin pitkälti nukkumiseksi, tämä jatkuvu väsymys saisi kyllä puolestani helpottaa jo.

Eilen kävimme erään ystävän kanssa ulkona syömässä. Hänellä on nyt neljä kuukautta vanha tyttö ja oli mukava päästä juttelemaan vauvoista jonkun kanssa, joka juttelee niistä yhtä mielellään kuin itse. On mukava myös saada vinkkejä jo lapsen saaneilta kasvotusten ja jakaa fiiliksiä jonkun kanssa joka on käynyt saman juuri äskettäin läpi. Toki nettipalstoiltakin löytyy tietoa, mutta helposti siinä käy niin, ettei välttämättä itse edes tajua etsiä kaikkea tietoa jota lopulta tarvitsisi. 

(Myös) Tästä syystä ostimme miehen kanssa Mean blogin innoittaman juurikin tuon Suomalaisen vauvakirjan, joka osoittautui aivan mahtavaksi ostokseksi! Luin tuota eilen puoli kahteen asti yöllä kun en millään saanut kerran aloitettuani laskettua sitä käsistäni. 

Kirjassa on selitetty kaikki juurta jaksain, selkeästi ja kronologisesti ja itse ainakin tällaisena ummikkona olen saanut sieltä jo nyt paljon erittäin tärkeää tietoa ja vastauskia moniin kysymyksiin joita päässäni on esim. raskauden loppuvaiheen, synnytyksen ja vauvan kotiutumisen suhteen pyörinyt. Kirjassa selitetään tarkasti esim. kaikki mitä kannattaa ennen vauvan syntymää hankkia valmiiksi ja mitkä asiat ehtii ostaa myöhemmin, mitä pakata sairaalakassiin jne. Toki noista asioista on jokaisella (varsinkin jo synnyttäneellä) äidillä varmasti omat näkemyksensä, mutta ensisynnyttäjänä ja asiasta vähän tietävänä on kiva saada tuollaisiin asioihin jokin selkeä perus runko, jonka ympärille voi sitten vähän itse omien mieltymysten mukaan soveltaa.

Kirjassa on tietenkin käyty läpi myös kaikki vauvan hoitoon ja ongelmatilanteisiin, parisuhteeseen yms. liittyvät kysymykset, mutta sinne asti en ole ehtinyt vielä kahlta. Tänä iltana ajattelin kylläkin jo ottaa uuden lukuspurtin.

Eilen tuli heräteostettua kaupasta näitä Maraboun uutuuskeksejä (juuri kun pääsin puhumaan siitä terveellisen ruokavalion merkityksestä raskausaikana, köh köh) ja mussutin niitä melkein koko paketillisen kirjaa lukiessani. 

Viime aikoina minulle ei ole maistunut pelkkä vesi enää samalla tavalla kuin ennen, vaikka olen aina ollut ihan hullu vesisyöppö. Tiedostan kuitenkin riittävän juomisen tarpeellisuuden, joten yrittänyt saada juotua enemmän kaikenlaisilla vippaskonsteilla. Pelastajaksi ovat osoittautunut varsinkin karpalomehu soodavedellä jatkettuna, aivan sairaan hyvää ja parempaakin kuin ylisokeriset/lisäaineita pullollaan olevat limut. Vitalilta löytyy myös versio missä 50% sokerista on korvattu stevialla, jollon kalorit ja luonnollisesti puhtaan sokerin päärä tippuu muista perusmehuista vielä puoleen. Olen vähentänyt stevian käyttöä noin muuten aika radikaalisti raskauden myötä kun siitä ei tutkimustuloksia vielä niin paljon ole, mutta tuo määrä tuskin ihan hirveästi haittaakaan. En kuitenkaan tule juoneeksi tuota edes litraa päivässä kun tosiaankin jatkan mehua vielä hiilihapotetulla vedellä.

Nyt lenkille ja sitten viikkausta odottavan vaatepinon kimppuun, huomenna ensimmäistä päivää uusiin töihin ja lauantaina äidin luokse grillaamaan. Tekemistä riittää siis. Lopuksi vielä turvotusmahakuvaa eiliseltä:

thljhkuhkjhkjhrtytyTertertetr

9+2, baarissa selvinpäin, työhaastattelupohdintaa ja paistettujen silakkafileiden resepti

Lauantaina tulin tehneeksi jotain mitä en ollut tehnyt vielä koskaan ennen elämässäni. Lähdin nimittäin baariin ja vietin luonnollisesti koko illan selvinpäin. Hieman jopa hävettää myöntää etten tosiaan moista ole ennen tehnyt, en vain ole nähnyt siihen mitään syytä. Ajatukseni on aina ollut, että miksi lähteä baariin jos ei aio siellä juoda? Toki voi tanssia, kuunnella musiikkia ja viettää aikaa ystävien kanssa vaikkei joisikaan, itse en kuitenkaan varsinaisesti ole mitään tanssivaa tyyppiä ja jos en juo, niin nään kavereitani silloin mieluummin jossain muualla kuin kapakassa.
Toki olen saattanut joskus kesällä ottaa terassilla jotain alkoholitontakin... Ehkä? Täytyy tosin myöntää, että olen aina jokseenkin nauttinut alkoholin lipittämisestä sosiaalisissa tilanteissa, siitä ei pääse mihinkään. Nyt siitä on kuitenkin luovuttava ja löydettävä tilalle jotain muuta.

Varsinaisesti minun ei ole koko tänä raskausaikana (ainakaan vielä) tehnytkään mieli alkoholia, eikä siitä luopuminen ole siten edes ollut mikään ongelma. Kuitenkin lauantaina päivällä uusi tilanne hieman mietitytti. Mieheni bändillä oli siis keikka jonne oli kutsuttu paljon yhteisiä tuttuja, kavereita sekä ihmisiä joita en ollut koskaan tavannutkaan. Olen aina ollut luonteeltani sosiaalinen eikä uusien ihmisten kohtaaminen ole ollut minulle koskaan mikään ongelma, nyt kuitenkin löysin itseni jännittämästä tilannetta. Kyse ei ollut varsinaisesti edes selvinpäin olemisesta, vaan siitä, että jostain kumman syystä koin, että kun en juo, en voi samalla lailla kuulua porukkaan vaan jään tavallaan ulkopuolelle. Tuo ajatushan on aikuiselle ihmiselle itseasiassa hyvinkin naurettava kun sitä näin järjellä varsinkin jälkeenpäin miettii, mutta siltä minusta tuntui.
Tuntuu kuin joutuisin nyt raskauden myötä jotenkin opettelemaan tuntemaan itseäni uudelleen, kun enää ei voi vain mennä helpoimman kautta tai siitä kohtaa aitaa mikä tuntuu mukavimmalta. Tiedän että raskauteni on vasta hyvin alussa, mutta huomaan kuinka muutokset ajattelussani ja jopa identiteetissäni ovat alkaneet jo nyt. Se on jollain tavalla hyvinkin hämmentävää ja jopa pelottavaa. Näin 27-vuotiaana sitä kun on kuvitellut jo melko hyvin tuntevansa itsensä.
Ilta meni kuitenkin (tietenkin) oikein kivasti, oli hauskaa ja mukava nähdä tuttuja. Väsähdin tosin jo puolen yön aikaan ja otin taksin kotiin kun muilla meno vasta alkoi, mutta se ei todellakaan edes harmittanut. Sain sen mitä tarvitsin. Tajusin että olen kuitenkin edelleen vielä oma itseni vaikken ihan samoja juttuja enää teekään, joskin ehkä hieman varovaisempi ja rauhallisempi kuin ennen.

Huomenna olen menossa heti aamusta työhaastatteluun ja vastassani on se suuri kysymys, kertoako haastattelussa raskaudesta vaiko ei. Pakkohan minun ei millään lailla ole sitä tehdä ja todennäköisesti etuani palvelee paremmin se jos jätän kertomatta. En kuitenkaan haluaisi leimaantua epärehelliseksi, sillä jos saan paikan niin joudun asiam joka tapauksessa luultavasti hyvin pian kertomaan. Nähtäväksi jää mihin ratkaisuun päädyn. Tahtoisin ja tarvitisisin tämän työn kuitenkin niin kipeäksi, että luultavasti en uskalla asiaa vielä paljastaa.

Ja lopuksi sitten täysin toiseen aiheeseen, tein nimittäin eilen elämäni ensimmäistä kertaa paistettuja silakkafileitä! Löysin kaupasta valmiiksi fileoituja hintaan 3€/500g, niin pakkohan niitä oli kokeilla. Itämeren silakoitahan ei raskausaikana kai kovin paljon suositella syötäväksi niiden dioksiinipitoisuuksien vuoksi, mutta päättelin ettei kerta nyt voi haitatakaan.

Ensin leivitin fileet, paistoin ne sitten kullanruskeiksi voi-öljyseoksessa ja syötiin uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Voilá! Hyvää oli joskin paiston käry leijui asunnossa sen verran kauan aikaa, ettei tuota ihan liian usein viitsi tehdä.

6 rkl ruisjauhoja (itse käytin grahamjauhoja kun ruisjauhoja ei ollut)
1 tl valkopippuria
1tl suolaa

Ja siinäpä se!