9+0, Yksinäisyydestä

Nyt kirjoitan aiheesta jota varmasti monikin tuleva äiti on jossain vaiheessa raskauttaan tuntenut, mutta ei välttämättä uskalla/halua sanoa sitä ääneen. Nimittäin yksinäisyydestä. Viime päivinä olen havahtunut siihen että sisälläni kasvaa valtava tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne, vaikkein usein varsinaisesti fyysisesti yksin olekaan. Onhan minulla aina mies ja vaikkei kavereita hirveän paljon olekaan, on niitäkin kuitenkin muutama. Se on aina riittänyt minulle, omasta ajasta nauttivalle yksilölle, paremmin kuin hyvin. Olen myöskin koko aikuisikäni viihtynyt jonkin verran paremmin miesten kanssa kuin naisporukassa, mutta nyt tuntuu kuin raskauden myötä ihan kaikki tämä olisi muuttunut. Yhtäkkiä minulla ei olekaan enää miesten kanssa niin paljon keskusteltavaa, yhtäkkiä minulla on sellainen olo että olen jotenkin perustavanlaatuisesti yksin kun en voi/uskalla purkaa näitä vauvajuttuja ihan jokaiselle hyvänpäiväntutulle. Ja ymmärrän oikein hyvin etteivät ne monia kiinnostakaan, ei minuakaan kiinnostanut ennen.

En olisi koskaan uskonut että ajatusmaailmani ja varsinkin tunne-elämäni muuttuisi raskaaksi tulon jälkeen näin radikaalisti. Monena päivänä olen ainakin osan päivästä vähän ahdistunut ja itkuinen vaikken järjellä löydäkään siihen oikein mitään muuta syytä kuin selittämättömän yksin jäämisen tunteen. Perustavanlaatuisestihan minulla on kaikki oikein hyvin, asunto, rakastava mies, koulupaikka ja rahaakin ihan sen verran että toimeen tullaan. Kukaan lähipiirissäni ei kuitenkaan juuri nyt ole vastaavassa elämäntilanteessa kanssani, ja ympärilläni on ylipäätään hyvin vähän ihmisiä jotka olisivat kokeneet raskauden tai vastaavan elämänmuutoksen. Se jättää olon jotenkin tyhjäksi. Kysyin eilen neuvolassa sattuisiko kaupungillamme olemaan mahdollisesti jonkinlaista ensisynnyttäjien (tai muuten vain raskaanaolevien) yhteistä ryhmää/kerhoa, mutta valitettavasti sellaista ei löydy. Minulla olisi suuri tarve ryhmäytyä näiden muiden odottajien kanssa jotenkin jakamaan fiiliksiä, mutta aika vaikeaa se on, kun ei ihan kadullakaan viitsisi ihmisiltä puhelinnumeroita pysähdellä kysymään.

Tietenkin olen iloinen ja onnellinen vauvasta enkä kaikesta tästä huolimatta vaihtaisi tätä raskautta missään nimessä pois. Olisi vain helpompi nauttia tästä ajasta jos ei kokisi tällaista ulkopuolisuuden tunnetta. En kuitenkaan lähitisi tätä fiilistäni mihinkään masennukseen vertaamaan, joinakin päivinä kun en oikein edes ymmärrä miten olin edellisenä niin alakuloinen. Mutta juuri nyt kun tämä fiilis taas iski niin koin tarvetta kirjoittaa asiasta. Ja täytyy myöntää että se helpotti, edes vähän.

8+6, Ensimmäinen neuvolakäynti ja mahakuvaa

Tänään oli siis ensimmäinen käynti neuvolassa. Kaikki meni sujuvasti ja terveydenhoitajamme (vaikkakin itse käytän henkilöstä puhuttaessa termiä "neuvolan täti" ikään kuin olisin edelleen viisivuotias) oli oikein sympaattinen ja mukava nuori nainen. Toisin sanoen tulimme ainakin näin ensikäynnin perusteella hyvin toimeen, mikä oli kaikenlaisten kauhutarinoiden jälkeen helpotus.
Ensin otettiin virtsanäyte joka oli puhdas, mitattiin hemoglobiini (109, mutta luulen että joko tuossa oli jokin mittausvirhe tai sitten se on todella romahtanut, itselläni kun hemoglogiinit on yleensä huidelleet jossain 120-130 välimaastossa)  ja sen jälkeen juteltiin noin tunnin verran raskaudesta, tuntemuksista ja muista tämän hetkistä elämäämme liikuttavista asioista. Olin jo etukäteen päättänyt etten aio jakaa yksityiselämästäni paljoakaan, mutta kun vastassa olikin sitten niin helposti lähestyttävä ja mukava ihminen niin muutin mieleni. Ja hyvä niin. Luulen että on helpompi sitten jatkossa jos tulee jotain ongelmia/mieltä painavia asioita että pystyn niistä neuvolassa kertomaan.

Painon mittaaminen meni myös sujuvasti niin, että sovimme että otan sen itse aina aamuisin kotona ennen neuvolaan tuloa ja ilmoitan sitten hoitajalle. Mielestäni paljon miellyttävämpää kuin mennä kaikki vaatteet ja kengät päällä aamiaiset ja lounaat vatsassa kesken päivää vaa'alle joka voi siinä vaiheessa näyttää tuloksesi jo melkein ihan mitä vain.
Mukaan saatiin myös mukavasti luettavaa. Itselleni en tiedä onko noissa kirjasissa nyt niin paljon uutta tietoa mitä en olisi netistä jo ehtinyt tietooni kalastaa, mutta miehelle ainakin varmasti hyvää luettavaa. Ja onhan noita mukava sängyssä ennen nukahtamista selailla!

Neuvolan jälkeen lähdettiin käymään asioilla ja tulin ostaneeksi itselleni ihka ensimmäiset mammavaatteet. Tänään aamulla koin meinaan sen tason kriisin kaikkien farkkujeni kanssa kun huomasin yllättäen etteivät yhdetkään niistä mene enää kiinni, että päätin että on aika tehdä asialle jotain. Varsinkin kun huomenna on sellaista menoa että sinne on pukeuduttava (yleensähän kuljen alasti, heh heh), niin päätin että sinne on pakko löytää jotain päällepantavaa. Mammafarkkuja ei ihan vielä tarttunut mukaani, mutta yksi mekko, yhtä kuppikokoa suuremmat rintaliivit ja toppi kuitenkin.

H&M riepuja <3

Vaateshoppailun jälkeen kävimme hieman katselemassa vauvantarvikkeita, vaikka mitään emme tässä vaiheessa vielä ostaneetkaan. Mukava hieman etukäteen kartoittaa mitä kaikki tulisi mahdollisesti sitten maksamaan kun hankintojen aika tulee ja ylipäätään sitä mitä kaikkea on tarjolla. Ja se valikoimahan on ihan älytön! Nyt tuli kyllä hieman hämmästys siitä että mitä hemmettiä niillä kaikilla turvaistuimilla, sittereillä, vaunuilla ja muulla roinalla on eroa keskenään on kuin hinta? Onneksi tässä on tietenkin kuukausia aikaa ottaa asioista selvää, mutta silti. Onko ihan normaalia maksaa kantoliinasta 50e?

Tämän jälkeen kävimme syömässä itämaisessa buffetissa ja sen jälkeen ostamassa jälkkäriksi (kesän ensimmäiset!) jäätelöt.

Nyt loppuillan kuvioissa on leffan katselua ja sohvalla röhnöttämistä. Laitan tähän lopuksi vielä tämänaamuisen kuvan vatsastani, olkoon sitten mitä vaan turvotusta tai pöhötystä mutta kyllä tämä olo alkaa jo suht raskaanaolevalta tuntumaan. Varsinkin normaalisti suht litteävatsaiselle tuo tuntuu jo aikamoiselta pömpöltä!

Villiä perjantaita siis kaikille!

Vähän juttua ruokavaliostani ja ruokapäiväkirja kuvina

Kuten jo aiemmin  mainitsin, olen varsinkin viime vuosina yrittänyt kiinnittää erityistä huomiota ruokavalioni terveellisyyteen ja syömisen säännöllisyyteen. Kun ei ole enää 16, niin huomaa kuinka kiloja ja selluliittiä alkaa ilmestyä hetkessä ties minne kun jo parikin viikkoa syö mitä sattuu. Ulkonäköä vieläkin tärkeämpi pointti itselleni on kuitenkin kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi ja se, että syömällä hyvin yksinkertaisesti jaksaa paremmin. Kauhistuttaa ajatellakin miten olen lukioikäisenä porskuttanut menemään nuudelipaketeilla, karkeilla ja juustovoileivillä päivästä toiseen, nykyään en usko että jaksaisin aamuisin edes sängystä ylös tuollaisella ruokavaliolla. Nyt raskauden myötä on kyllä tullut herkuteltua tavallista enemmän ja kuten sanottu, myös pahoinvointi on asettanut moniin päiviin omat erityishaasteensa. Yritän kuitenkin olla itselleni armollinen ja syödä sitä mikä tuntuu hyvältä. Yleensä keho osaa aika hyvin kertoa mitä kaipaa jos niitä signaaleja vain osaa tulkita. Ja pääasia tietenkin että ylipäätään syö sekä pistää niiden herkkujen lisäksi suuhunsa terveellistäkin ruokaa jos sinä päivänä vain millään pystyy.

Valokuvasin eilisen ruokailuni. Suunnilleen tähän samaan tapaan syömiseni menevätkin useimpina vapaapäivinä jotka vietän kotona.

Aamiainen: 

Lautasellinen kaurapuuroa manteleilla, mustikoilla ja raejuustolla. Pari siivua cantaloupea sekä vitamiinit, kuppi kahvia ja lasi punajuurimehua (jotka puuttuvat kuvasta). Huom. Salkkarit tyylikkäästi taustalla.

Välipala ennen lenkkiä: 

Cocovin välipalapatukka (ja tämä ei sitten ole mikään maksettu mainos).

Päivällinen:

Lautasellinen kasvissosekeittoa paahdetuilla auringonkukan siemenillä, kaksi lämmintä tonnikalaleipää ja vihanneksia.

Jälkkäriksi imuroin cashew-pähkinäpussin pohjalta loput pähkinät (n. 20g) niin nopeasti, että unohdin ottaa kuvan:

Iltapalaksi ennen nukkumaanmenoa upposi vielä sitten tällainen setti:

Maitorahkaa päärynäpiltillä ja lesemuroilla, sekä appelsiini- ja cantaloupesiivuja.

Eilen nukuin sen verran pitkään että lounas jäi syömättä, mutta usein ruokavaliooni mahtuu kyllä vielä jokin sellainenkin. Ja kuten sanottua, viime aikoina olen usein napannut illalla kaiken päälle vielä muutaman karkin,suklaapalan tai jäätelön, mutta eilen sain (onneksi) pitkästä aikaa pidättäydyttyä herkuttelusta.

Lisäksi otan joka päivä vitamiinit. Nyt raskausaikana se on yhtä kuin monivitamiinit, omega kolmoset ja maitohappobakteerit. 

Noista maitohappobakteereista en tiedä niin tarkkaan, mutta jostain luin että tutkimusten mukaan hillitsee naisilla painonnousua raskauden aikana ja loppuraskaudessa auttaa muodostamaan vauvan suolistoon terveen bakteerikannan, mikä taas suojaa lasta erilaisilta vatsavaivoilta ja allergioilta. Päättelin että ei kai noista haittaakaan voi olla vaikka läpi raskaudenkin popsisi.

Näiden lisäksi olen käyttänyt nyt jo reippaasti yli puoli vuotta tätä luontaistuotekaupoista (ainakin Lifesta) löytyvää valmistetta, jota suosittelen lämpimästi kaikille jotka kärsivät jonkinlaisista ruuansulatusvaivoista ja/tai närästyksestä.

Valmarin auttaa edistämään kehon normaalia energia-aineenvaihduntaa (auttaen siten myös painonhallinnassa), ruuansulatusta ja vatsan tasapainoa. Itse ainakin olen huomannut suuren muutoksen parempaan päin vatsani hyvinvoinnissa tämän tuotteen käytön aloituksen jälkeen. Toiset sanovat että se voi auttaa jopa liikunnasta palautumiseen, mutta itse en kyllä sitä vaikutusta ole huomannut. Kyseessä on siis erilaisia kivennäisaineita sisältävä emäksinen liuos, jota on valmistajan mukaan täysin turvallista käyttää myös raskausaikana. Kaikki eivät tästä varmastikaan apua saa ja parasta olisi tietysti ihan ensin laittaa ruokavalio remonttiin jos sellaiseen tarvetta on, mutta jos sekään ei kaikkia vatsavaivoja poista niin suosittelen ainakin kokeilemaan! Tätä voi käyttää joko satunnaisesti, kuuriluontoisesti tai sitten jatkuvasti kuten itse teen (1 ruokalusikallinen lasilliseen vettä, 2-4 kertaa per päivä).

Nyt pitääkin kohta alkaa tehdä lähtöä ensimmäiselle neuvolakäynnille! Laitan bonukseksi tähän vielä kuvan tämän aamun aamiaisesta jonka popsin samalla tätä kirjoittaessani. Paistetulla kananmunalla, tonnikalalla ja vihanneksilla täytetty sämpylä, puolikas banaani, lasillinen punajuurimehua ja kuppi kahvia. Namnam!

8+5 ja pientä avautumista

Varsinkin ennen raskautumistani harrastin liikuntaa aktiivisesti n. 4-6 kertaa viikossa ja jo pelkästään tästä syystä terveellinen ja säännöllinen syöminen on aina ollut tärkeä osa elämääni. Vaikka raskauden myötä terveellisen ruokavalion merkitys on entisestään korostunut, on se tuonut mukanaan myös haasteita mm. raskauspahoinvoinnin ja mielitekojen muodossa. Liikunnan määrä on myös radikaalisti romahtanut, ihan vain sen takia että monina päivinä olen yksinkertaisesti niin poikki etten vain jaksa. Olen sallinut itselleni lepoa jos väsyttää ja ruokaa kun on nälkä, mutta silti se on entiselle himoliikkujalle ja terveysnarkomaanille ajoittain kova pala kun asioita ei enää jaksakaan tehdä siihen tahtiin kuin ennen. Samaan aikaan myös ruokahaluni on kasvanut räjähdysmäisesti ja kaiken maailman herkut alkaneet maistua vähän liiankin hyvin, niin mihin tämän kaiken voisi olettaa johtavan? Aivan, painonnousuun. 

Tiedän että se kuuluu normaalina osana raskauteen ja olin siihen tietysti valmistautunutkin, silti olen hieman järkyttynyt miten nopeasti kehoni muutokset ovat alkaneet tuntua ja näkyä. Paino on siis noussut tähän mennessä noin 2 kiloa, mikä ei tietysti mitenkään kamalan paljon ole, mutta sen verran kuitenkin, etteivät lempifarkut ja paidat jo tässä vaiheessa raskautta enää istu kuten ennen. Samaan aikaan ennen maailman pienimmät tissini pursuilevat ulos jokaisesta kaula-aukosta ja rintaliiviparista, otsa kukkii finneissä ja vähän kaikki turvottaa ja ällöttää, niin fiiliksen ei voi sanoa useinkaan olevan mitenkään erityisen hehkeä. Samaan aikaa tiuskin pikkuasioista miehelleni ja purskahtelen itkuun milloin mistäkin (milloin joku koiravideo on liian söpö tai milloin afrikkalaiset lapset näkevät nälkää), niin olo on jotain krapulan ja uudelleen puhjenneen murrosiän välimaastosta.

Kaikesta tästä huolimatta olen tietysti onnellinen raskaudestani ja valmis käymään tämän kaiken tulevan lapseni vuoksi läpi, mutta täytyy kyllä myöntää, että odotan jo innolla ja epätoivolla sitä energistä keskiraskauden vaihetta mitä näen joka toisen sairaanhoitajan ja vauvalehden artikkelin ylistävän.

Kesäinen viikonloppu ja vähän kurjempi alkuviikko

Viime perjantaina helteiden vallitessa otimme miehekkeen kanssa auton alle ja suuntasimme viettämään viikonloppua mökille maaseudun rauhaan. Viikonloppu meni ihanasti aurinkoa ottaen, grillaillen ja rentoutuen. Raskausoireita ei ollut nimeksikään ja fiilis oli muutenkin mitä mainioin. Mielessä oli tuoreena torstainen ultrakäynti, oli kuumaa ja aurinkoista ja saatiin olla miehen kanssa aivan kahdestaan. Mahtavaa siis!

Kuten sanottua, makkara ei ole juuri aiemmin kuulunut ruokavaliooni (satunnaista tikunnokassa yön pikkutunneilla grillattua kyrsää lukuunottamatta), mutta nyt olin suorastaan himoinnut noita hiiltyneitä käppyröitä viikkokaupalla. Ja maistuihan ne!

Mutta jottei kaikki olisi aivan liian ihanaa niin jotain ikävääkin; reissusta tarttui mukaan molempiin nilkkoihin nimittäin elämääkin karmeammat hyönteisen puremat. Kummatkin nilkat olivat aina eiliseen asti turvonnet kuin ilmapallot, sekä lisäksi erittäin kipeät ja kutisevat. Normaalitilanteessa olisin napannut kyytabletin tai kaksi ja päässyt moisesta allergisesta yliherkkyysreaktiosta sujuvasti eroon, mutta vaikka kyypakkauksen ohjeissa lukeekin että kerta-annoksena voi käyttää myös raskauden ja imetyksen aikana, niin päätin kuitenkin olla ottamatta riskiä ja kärsiä tuskani. Maanantaina en siis käytännössä päässyt kävelemään muualle kuin vessaan ja takaisin sohvalle ja sekin oli jo kivun tason huomioonottaen aikamoinen suoritus.

Eilen olisin sitten muuten päässyt jo liikkumaankin, mutta aamusta asti vaivasi yhtäkkiä jälleen sellainen pahoinvointi että oksat pois. Eli makasin sitten koko päivän jälleen vuoteenomana juosten välillä vessaan yökkäilemään. Iltapäivällä uskaltauduin viimein suihkuun, mutta sekin reissu päättyi siihen että oksensin samalla lavuaariin :D Hohdokasta!

Tänään onkin sitten ollut jo hieman parempi fiilis, mutta heikotusta on ilmassa edelleen. Toivotaan että nämä pahoinvoinnit jossain vaiheessa helpottaisivat, vaikka tietenkin olemassaolollaan kertovat että vauvalla ainakin kaiken pitäisi olla kunnossa. 

Mieheke on onneksi ollut koko ajan ihanan huomioonottavainen kaiken tämän keskellä, käynyt kaupassa kun en itse ole pystynyt, siivonnut ja auttanut ruuanlaitossa. Nostan hattua niille jotka tekevät kaiken tämän yksin, sillä jo tässä vaiheessa olen huomannut miten suuri apu ja tuki siitä toisesta siinä vierellä todella on. Kaikkea ei tietenkään voi jakaa ja eihän tässä vaiheessa raskautta varsinaisesti ole oikein mitään vielä edes tapahtunut, mutta jo pelkästään se tieto siitä että toinen on vierellä tukemassa auttaa ainakin itseäni todella paljon. En siis sano etteikö tästä projektista voisi yksinkin selvitä, mutta että itselleni se olisi ainakin tuhat kertaa rankempaa. 

Josko sitä huomenna pääsisi taas takaisin ihmisten ilmoille ja vaikka lenkkipolulle, alkaa nimittäin aika tehokkaasti hajoilemaan pää täällä neljän seinän sisällä.

Alkuraskauden oireet ja varhaisultra

Raskausoireita oli alkanut ilmaantua jo pari viikkoa ennen kuin tiesin raskaudestani. Kaikki oireet olivat kuitenkin hyvin samanlaisia kuin mitä minulla on usein ennen kuukautisiakin, joten en kiinnittänyt niihin sen kummemmin huomiota. Alavatsa kipuili, rinnat  turposivat ja olivat hyvin arat (joskin hieman eri tavalla kuin yleensä kuukautisia edeltävänä aikana) ja mielialat vaihtelivat. Myös nenä oli tukkoinen, mutta oletin sen olevan vain orastavaa flunssaa tai siitepölyallergiaa. Kaikkiin näihin oireisiin tuli kuitenkin siis myöhemmin aivan uusi selitys.
Myös pahoinvointi alkoi muutama päivä positiivisen testituloksen jälkeen. Ensin oli vain pientä kuvotusta ja hajuherkkyyttä (miehen paistama munakas haisi nenässäni aivan virtsalle!), aamukahvi ei enää maistunut ja jääkaapin oven avaaminen aamuisin ilman yökkäysrefleksiä oli mahdotonta. Myöhemmin ilmaantui toisinaan koko päivän jatkuvaa pahoinvointisuutta ja jopa oksentelua. Pahoinvointi tulee ja menee edelleen, olin jo monta päivää täysin oireeton, kunnes eilen makasin taas koko päivän sohvan pohjalla yökkäilemässä.

Alavatsakivut ovat nyt huomattavasti vähentyneet parin viikon takaisesta, mutta rintojen turvotus, kipuilu ja kasvu senkun jatkuu. Viimeistään ensi viikolla on varmasti pakko lähteä rintaliivikauppaan. Kilojakin olen ehtinyt jo pari kerätä, johtuen todennäköisesti lähinnä turvotuksesta ja siitä, että tutut terveelliset kasvispainotteiset ruuat eivät ole enää maistuneet samalla tavalla kuin ennen raskautta. Jostain syystä olen himoinnut paljon suolaa ja rasvaa sisältävää ruokaa, kuten meetwursteja, makkaroita, pizzaa ja hampurilaisia, vaikka moisia en normaalisti syö yleensä juuri lainkaan. Tokikaan en jokaiselle mielihalulle ole antanut periksi, mutta kun vihannekset ja terveellinen ruoka toisina päivinä suorastaan ällöttävät, niin minkäs sille mahtaa. Olen myös hyvin aktiivinen liikkuja (juoksulenkkejä ja lihaskuntoharjoitteita teen yleensä n. 4-6 kertaa viikossa), mutta nyt pahoinvoinnin ja toisina päivinä iskevän mittaamattoman uupumuksen vuoksi sekin on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Jollain lailla myös motivaatio liikuntaan on ollut nyt raskauden myötä hieman kadoksissa ja itseään on ollut huomattavasti hankalampi potkia lenkille kuin aiemmin.

Koko tämä raskaus on tuntunut alusta saakka niin surrealistiselta, että päätin jo hyvin pian raskaustestin tehtyäni haluavani varhaisultraan. Halusin kuitenkin odottaa sellaisille raskausviikoille asti, että mahassa jo varmasti näkyisi jonkinlainen asukki ja mielellään myös syke, joten vasta viime viikolla kävimme yksityisellä lääkäriasemalla varmistamassa raskauden. Ja pikkuinen alkio ja sydämen vilkkuva pistehän sieltä löytyi! Alkio vastasi tuolloin viime viikon torstaina viikkoja 7+5, joten nyt tänään mennään siis viikoissa 8+4. Tuntui niin uskomattomalta ja ihanalta nähdä, että siellä vatsassa todellakin kasvaa joku.

Lääkäri oli myös oikein mukava ja huumorintajuinen, painotti että elämää saa ja pitää jatkaa voinnin puitteissa täysin niin kuin ennenkin ja sanoipa vielä, ettei neuvolasta saatuja ravitsemussuosituksia tarvitse ihan niin tiukkapipoisesti tuijottaa. Toistaiseksi en ole uskaltanut mitään kiellettyä ko. listalta vielä syödä, mutta enköhän saata tämä raskauden aikana jossain vaiheessa sushia tai sinihomejuustopalan napata, jos sellaiseen kova himo syntyy. Jokainen saa omasta puolestani näiden ravitsemussuositusten kanssa toimia kuten parhaaksi näkee, itse kuitenkin uskoisin että terveellä varovaisuudella ja maalaisjärjellä pärjää suht pitkälle. Tämä ei tietenkään tarkoita ettenkö olisi jo itsekin ehtinyt panikoida tämän raskauden myötä jo ties sun mitä, mutta ainakin kovasti yritän pitää järjen kädessä.

Ylihuomenna on edessä ensimmäinen neuvola ja ensi kuun lopussa np-ultra. Pikkuhiljaa raskaus siis konkretisoituu entisestään, enkä malttaisi odottaa että maha alkaa todella kasvaa!

Alkushokki

Tämä raskaus ei ollut suunniteltu. Se alkoi täysin yllätyksenä, ihan jo siitäkin syystä, että raskaaksi tullessani söin (ja olin syönyt jo vuosikaudet) e-pillereitä. Tottahan aina kun seksiä harrastaa on raskauden mahdollisuus olemassa, en kuitenkaan missään nimessä osannut odottaa tätä.

2.5, päivä vapun jälkeen, lähdin hakemaan apteekista lisää e-pillereitä. Rahatilanteeni ei kuitenkaan ko. hetkellä ollut kovin suurenmoinen, joten matkalla apteekkiin päätin lykätä pillerihankinnat ensi viikkoon ja ostaa niiden sijasta raskaustestin, kuten joskus ihan oman mielenrauhani takia teen. Kotona pissasin tikkuun kuten kymmeniä kertoja ennenkin, odottamatta tulokseksi mitään muuta kuin negatiivisen tuloksen osoittamaa yhtä viivaa. Tulosta odotellessani puuhailin samalla kaikkea muuta ja hetken kuluttua vilkaisin tikun näyttöön aivan ohimennen. Siihen alkoi muodostua yhden viivan sijasta haalea toinen. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, ajattelin että eikai tämä vielä mitään tarkoita. Tuijotin tikkua ja viiva sen kuin vahvistui. Sydän hakkasi entistä kovempaa. Paniikki alkoi iskeä, tämä ei vaan voi olla totta. Shokissa juoksin keittiöön, takaisin vessaan, keittiöön ja takaisin tietämättä ollenkaan mitä tehdä. Elämäntilanne ei ole oikea, miten tämä on edes mahdollista, en voi kertoa tästä miehelle, pakkohan minun on, voieivoiei, mitä helvettiä minä nyt teen.

Mies oli matkalla töistä kotiin ja soitti tavanomaisen puhelun. En voinut millään pitää tietoa itselläni vaikka ensin yritin ja kerroin.


Tästä päivästä on nyt melkein kuukausi aikaa ja alan pikkuhiljaa sopeutua ajatukseen että meille todella tulee vauva. Olla asiasta onnellinen ja uskoa, että me pärjäämme kyllä, vaikka elämän- saati rahatilanne ei todellakaan ole ihanteellinen. Me pärjäämme kyllä, ja meistä tulee perhe.