9+6, Pahoinvointi-rage

Voi hyvänen helvetti sanon vaan.

Heräsin aamulla väsyneenä (kuten aina), mutta valmiina lähtemään aloittamaan ensimmäistä työpäivää uudessa työpaikassa. Mutta mitäs sitten sattuikaan? Päiviä poissa ollut pahoinvointi iski mielettömän vahvana eikä keksien nakertaminen, juominen, syöminen, makaaminen, oksentaminen tai mikään tuntunut auttavan. Olin oikeasti niin heikkona että juuri ja juuri sain käytyä suihkussa ja sitten pukeutuessani/yrittäessäni meikata pyörrytti ja juoksin vain uudestaan halailemaan pönttöä. Siispä erittäin nolona ja ylpeyttäni nieleskellen jouduin soittamaan työpaikalle ja kertomaan tilanteestani. En millään olisi todella raahautunut edes bussipysäkille saakka. Ei siinä kuitenkaan ollut onneksi niin suurta ongelmaa kuin olin kuvitellut ja pääsen aloittamaan nyt sitten maanantaina, mutta kyllä hävettää ja raivostuttaa.

Hyvän asian puolesta joo, mutta vittu vois nää pahoinvoinnit ja elämäni pahimmat heikotuskohtaukset jo pikkuhiljaa väistyä. Anteeksi kielenkäyttö, ei vain ole aikoihin harmittanut ja hävettänyt näin paljon.

9+5, Työpaikkapohdintaa, vauvakirjoja ja mahakuvaa

Viimeiset pari päivää ovat menneet työhaastattelun, pahoinvoinnin, lenkkeily-yritysten ja ravintolassa illallistamisen merkeissä. Ja tosiaankin lenkkeily-yritysten, ihan vain siitä syystä että tuntuu kuin vaivalla hankkimani hyvä perus- ja juoksukunto olisi nyt raskauden myötä tipahtanut aivan pohjamutiin, enkä mukamas jaksa enää juosta edes kevyttä 5km lenkkiäkään vaan aina se meinaa mennä kävelyksi. Kun vielä pari kuukautta sitten meni 15km reippaasti, niin on se kyllä melkoinen notkahdus. Toisaalta pidän sitä hetkittäin myös hyvänä syynä maata toiset illat sohvan pohjalla lueskelemassa ja syömässä suklaakeksejä (lue eteenpäin niin ymmärrät).

Toissäpäivänä kävin siis työhaastattelussa ja tänään aamulla sain kuulla että sain paikan! Huomenna pitäisi aloittaa ja samalla yrittää sumplia miten tästä eteenpäin hoidan ensiviikkoiset labrakäynnit, aina keskelle päivää sijoittuvat neuvolat, ultraäänitutkimukset jne. Kaipa työnantaja on velvollinen järjestämään vapaata, mutta tuntuu näin juuri aloittavana hieman hankalalta alkaa vapaapäiviä heti pyytelemään. Ei kai siinä toki muukaan auta, mutta hieman stressaa ottaa asiaa puheeksi.

Tiistain hieman köyhähköksi jäänyt aamiainen lennossa:

Tuon seurana upposi haastatteluaikaa odotellessa kahvi. Loppupäivä menikin sitten hyvin pitkälti nukkumiseksi, tämä jatkuvu väsymys saisi kyllä puolestani helpottaa jo.

Eilen kävimme erään ystävän kanssa ulkona syömässä. Hänellä on nyt neljä kuukautta vanha tyttö ja oli mukava päästä juttelemaan vauvoista jonkun kanssa, joka juttelee niistä yhtä mielellään kuin itse. On mukava myös saada vinkkejä jo lapsen saaneilta kasvotusten ja jakaa fiiliksiä jonkun kanssa joka on käynyt saman juuri äskettäin läpi. Toki nettipalstoiltakin löytyy tietoa, mutta helposti siinä käy niin, ettei välttämättä itse edes tajua etsiä kaikkea tietoa jota lopulta tarvitsisi. 

(Myös) Tästä syystä ostimme miehen kanssa Mean blogin innoittaman juurikin tuon Suomalaisen vauvakirjan, joka osoittautui aivan mahtavaksi ostokseksi! Luin tuota eilen puoli kahteen asti yöllä kun en millään saanut kerran aloitettuani laskettua sitä käsistäni. 

Kirjassa on selitetty kaikki juurta jaksain, selkeästi ja kronologisesti ja itse ainakin tällaisena ummikkona olen saanut sieltä jo nyt paljon erittäin tärkeää tietoa ja vastauskia moniin kysymyksiin joita päässäni on esim. raskauden loppuvaiheen, synnytyksen ja vauvan kotiutumisen suhteen pyörinyt. Kirjassa selitetään tarkasti esim. kaikki mitä kannattaa ennen vauvan syntymää hankkia valmiiksi ja mitkä asiat ehtii ostaa myöhemmin, mitä pakata sairaalakassiin jne. Toki noista asioista on jokaisella (varsinkin jo synnyttäneellä) äidillä varmasti omat näkemyksensä, mutta ensisynnyttäjänä ja asiasta vähän tietävänä on kiva saada tuollaisiin asioihin jokin selkeä perus runko, jonka ympärille voi sitten vähän itse omien mieltymysten mukaan soveltaa.

Kirjassa on tietenkin käyty läpi myös kaikki vauvan hoitoon ja ongelmatilanteisiin, parisuhteeseen yms. liittyvät kysymykset, mutta sinne asti en ole ehtinyt vielä kahlta. Tänä iltana ajattelin kylläkin jo ottaa uuden lukuspurtin.

Eilen tuli heräteostettua kaupasta näitä Maraboun uutuuskeksejä (juuri kun pääsin puhumaan siitä terveellisen ruokavalion merkityksestä raskausaikana, köh köh) ja mussutin niitä melkein koko paketillisen kirjaa lukiessani. 

Viime aikoina minulle ei ole maistunut pelkkä vesi enää samalla tavalla kuin ennen, vaikka olen aina ollut ihan hullu vesisyöppö. Tiedostan kuitenkin riittävän juomisen tarpeellisuuden, joten yrittänyt saada juotua enemmän kaikenlaisilla vippaskonsteilla. Pelastajaksi ovat osoittautunut varsinkin karpalomehu soodavedellä jatkettuna, aivan sairaan hyvää ja parempaakin kuin ylisokeriset/lisäaineita pullollaan olevat limut. Vitalilta löytyy myös versio missä 50% sokerista on korvattu stevialla, jollon kalorit ja luonnollisesti puhtaan sokerin päärä tippuu muista perusmehuista vielä puoleen. Olen vähentänyt stevian käyttöä noin muuten aika radikaalisti raskauden myötä kun siitä ei tutkimustuloksia vielä niin paljon ole, mutta tuo määrä tuskin ihan hirveästi haittaakaan. En kuitenkaan tule juoneeksi tuota edes litraa päivässä kun tosiaankin jatkan mehua vielä hiilihapotetulla vedellä.

Nyt lenkille ja sitten viikkausta odottavan vaatepinon kimppuun, huomenna ensimmäistä päivää uusiin töihin ja lauantaina äidin luokse grillaamaan. Tekemistä riittää siis. Lopuksi vielä turvotusmahakuvaa eiliseltä:

thljhkuhkjhkjhrtytyTertertetr

9+2, baarissa selvinpäin, työhaastattelupohdintaa ja paistettujen silakkafileiden resepti

Lauantaina tulin tehneeksi jotain mitä en ollut tehnyt vielä koskaan ennen elämässäni. Lähdin nimittäin baariin ja vietin luonnollisesti koko illan selvinpäin. Hieman jopa hävettää myöntää etten tosiaan moista ole ennen tehnyt, en vain ole nähnyt siihen mitään syytä. Ajatukseni on aina ollut, että miksi lähteä baariin jos ei aio siellä juoda? Toki voi tanssia, kuunnella musiikkia ja viettää aikaa ystävien kanssa vaikkei joisikaan, itse en kuitenkaan varsinaisesti ole mitään tanssivaa tyyppiä ja jos en juo, niin nään kavereitani silloin mieluummin jossain muualla kuin kapakassa.
Toki olen saattanut joskus kesällä ottaa terassilla jotain alkoholitontakin... Ehkä? Täytyy tosin myöntää, että olen aina jokseenkin nauttinut alkoholin lipittämisestä sosiaalisissa tilanteissa, siitä ei pääse mihinkään. Nyt siitä on kuitenkin luovuttava ja löydettävä tilalle jotain muuta.

Varsinaisesti minun ei ole koko tänä raskausaikana (ainakaan vielä) tehnytkään mieli alkoholia, eikä siitä luopuminen ole siten edes ollut mikään ongelma. Kuitenkin lauantaina päivällä uusi tilanne hieman mietitytti. Mieheni bändillä oli siis keikka jonne oli kutsuttu paljon yhteisiä tuttuja, kavereita sekä ihmisiä joita en ollut koskaan tavannutkaan. Olen aina ollut luonteeltani sosiaalinen eikä uusien ihmisten kohtaaminen ole ollut minulle koskaan mikään ongelma, nyt kuitenkin löysin itseni jännittämästä tilannetta. Kyse ei ollut varsinaisesti edes selvinpäin olemisesta, vaan siitä, että jostain kumman syystä koin, että kun en juo, en voi samalla lailla kuulua porukkaan vaan jään tavallaan ulkopuolelle. Tuo ajatushan on aikuiselle ihmiselle itseasiassa hyvinkin naurettava kun sitä näin järjellä varsinkin jälkeenpäin miettii, mutta siltä minusta tuntui.
Tuntuu kuin joutuisin nyt raskauden myötä jotenkin opettelemaan tuntemaan itseäni uudelleen, kun enää ei voi vain mennä helpoimman kautta tai siitä kohtaa aitaa mikä tuntuu mukavimmalta. Tiedän että raskauteni on vasta hyvin alussa, mutta huomaan kuinka muutokset ajattelussani ja jopa identiteetissäni ovat alkaneet jo nyt. Se on jollain tavalla hyvinkin hämmentävää ja jopa pelottavaa. Näin 27-vuotiaana sitä kun on kuvitellut jo melko hyvin tuntevansa itsensä.
Ilta meni kuitenkin (tietenkin) oikein kivasti, oli hauskaa ja mukava nähdä tuttuja. Väsähdin tosin jo puolen yön aikaan ja otin taksin kotiin kun muilla meno vasta alkoi, mutta se ei todellakaan edes harmittanut. Sain sen mitä tarvitsin. Tajusin että olen kuitenkin edelleen vielä oma itseni vaikken ihan samoja juttuja enää teekään, joskin ehkä hieman varovaisempi ja rauhallisempi kuin ennen.

Huomenna olen menossa heti aamusta työhaastatteluun ja vastassani on se suuri kysymys, kertoako haastattelussa raskaudesta vaiko ei. Pakkohan minun ei millään lailla ole sitä tehdä ja todennäköisesti etuani palvelee paremmin se jos jätän kertomatta. En kuitenkaan haluaisi leimaantua epärehelliseksi, sillä jos saan paikan niin joudun asiam joka tapauksessa luultavasti hyvin pian kertomaan. Nähtäväksi jää mihin ratkaisuun päädyn. Tahtoisin ja tarvitisisin tämän työn kuitenkin niin kipeäksi, että luultavasti en uskalla asiaa vielä paljastaa.

Ja lopuksi sitten täysin toiseen aiheeseen, tein nimittäin eilen elämäni ensimmäistä kertaa paistettuja silakkafileitä! Löysin kaupasta valmiiksi fileoituja hintaan 3€/500g, niin pakkohan niitä oli kokeilla. Itämeren silakoitahan ei raskausaikana kai kovin paljon suositella syötäväksi niiden dioksiinipitoisuuksien vuoksi, mutta päättelin ettei kerta nyt voi haitatakaan.

Ensin leivitin fileet, paistoin ne sitten kullanruskeiksi voi-öljyseoksessa ja syötiin uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Voilá! Hyvää oli joskin paiston käry leijui asunnossa sen verran kauan aikaa, ettei tuota ihan liian usein viitsi tehdä.

6 rkl ruisjauhoja (itse käytin grahamjauhoja kun ruisjauhoja ei ollut)
1 tl valkopippuria
1tl suolaa

Ja siinäpä se!

9+0, Yksinäisyydestä

Nyt kirjoitan aiheesta jota varmasti monikin tuleva äiti on jossain vaiheessa raskauttaan tuntenut, mutta ei välttämättä uskalla/halua sanoa sitä ääneen. Nimittäin yksinäisyydestä. Viime päivinä olen havahtunut siihen että sisälläni kasvaa valtava tyhjyyden ja yksinäisyyden tunne, vaikkein usein varsinaisesti fyysisesti yksin olekaan. Onhan minulla aina mies ja vaikkei kavereita hirveän paljon olekaan, on niitäkin kuitenkin muutama. Se on aina riittänyt minulle, omasta ajasta nauttivalle yksilölle, paremmin kuin hyvin. Olen myöskin koko aikuisikäni viihtynyt jonkin verran paremmin miesten kanssa kuin naisporukassa, mutta nyt tuntuu kuin raskauden myötä ihan kaikki tämä olisi muuttunut. Yhtäkkiä minulla ei olekaan enää miesten kanssa niin paljon keskusteltavaa, yhtäkkiä minulla on sellainen olo että olen jotenkin perustavanlaatuisesti yksin kun en voi/uskalla purkaa näitä vauvajuttuja ihan jokaiselle hyvänpäiväntutulle. Ja ymmärrän oikein hyvin etteivät ne monia kiinnostakaan, ei minuakaan kiinnostanut ennen.

En olisi koskaan uskonut että ajatusmaailmani ja varsinkin tunne-elämäni muuttuisi raskaaksi tulon jälkeen näin radikaalisti. Monena päivänä olen ainakin osan päivästä vähän ahdistunut ja itkuinen vaikken järjellä löydäkään siihen oikein mitään muuta syytä kuin selittämättömän yksin jäämisen tunteen. Perustavanlaatuisestihan minulla on kaikki oikein hyvin, asunto, rakastava mies, koulupaikka ja rahaakin ihan sen verran että toimeen tullaan. Kukaan lähipiirissäni ei kuitenkaan juuri nyt ole vastaavassa elämäntilanteessa kanssani, ja ympärilläni on ylipäätään hyvin vähän ihmisiä jotka olisivat kokeneet raskauden tai vastaavan elämänmuutoksen. Se jättää olon jotenkin tyhjäksi. Kysyin eilen neuvolassa sattuisiko kaupungillamme olemaan mahdollisesti jonkinlaista ensisynnyttäjien (tai muuten vain raskaanaolevien) yhteistä ryhmää/kerhoa, mutta valitettavasti sellaista ei löydy. Minulla olisi suuri tarve ryhmäytyä näiden muiden odottajien kanssa jotenkin jakamaan fiiliksiä, mutta aika vaikeaa se on, kun ei ihan kadullakaan viitsisi ihmisiltä puhelinnumeroita pysähdellä kysymään.

Tietenkin olen iloinen ja onnellinen vauvasta enkä kaikesta tästä huolimatta vaihtaisi tätä raskautta missään nimessä pois. Olisi vain helpompi nauttia tästä ajasta jos ei kokisi tällaista ulkopuolisuuden tunnetta. En kuitenkaan lähitisi tätä fiilistäni mihinkään masennukseen vertaamaan, joinakin päivinä kun en oikein edes ymmärrä miten olin edellisenä niin alakuloinen. Mutta juuri nyt kun tämä fiilis taas iski niin koin tarvetta kirjoittaa asiasta. Ja täytyy myöntää että se helpotti, edes vähän.

8+6, Ensimmäinen neuvolakäynti ja mahakuvaa

Tänään oli siis ensimmäinen käynti neuvolassa. Kaikki meni sujuvasti ja terveydenhoitajamme (vaikkakin itse käytän henkilöstä puhuttaessa termiä "neuvolan täti" ikään kuin olisin edelleen viisivuotias) oli oikein sympaattinen ja mukava nuori nainen. Toisin sanoen tulimme ainakin näin ensikäynnin perusteella hyvin toimeen, mikä oli kaikenlaisten kauhutarinoiden jälkeen helpotus.
Ensin otettiin virtsanäyte joka oli puhdas, mitattiin hemoglobiini (109, mutta luulen että joko tuossa oli jokin mittausvirhe tai sitten se on todella romahtanut, itselläni kun hemoglogiinit on yleensä huidelleet jossain 120-130 välimaastossa)  ja sen jälkeen juteltiin noin tunnin verran raskaudesta, tuntemuksista ja muista tämän hetkistä elämäämme liikuttavista asioista. Olin jo etukäteen päättänyt etten aio jakaa yksityiselämästäni paljoakaan, mutta kun vastassa olikin sitten niin helposti lähestyttävä ja mukava ihminen niin muutin mieleni. Ja hyvä niin. Luulen että on helpompi sitten jatkossa jos tulee jotain ongelmia/mieltä painavia asioita että pystyn niistä neuvolassa kertomaan.

Painon mittaaminen meni myös sujuvasti niin, että sovimme että otan sen itse aina aamuisin kotona ennen neuvolaan tuloa ja ilmoitan sitten hoitajalle. Mielestäni paljon miellyttävämpää kuin mennä kaikki vaatteet ja kengät päällä aamiaiset ja lounaat vatsassa kesken päivää vaa'alle joka voi siinä vaiheessa näyttää tuloksesi jo melkein ihan mitä vain.
Mukaan saatiin myös mukavasti luettavaa. Itselleni en tiedä onko noissa kirjasissa nyt niin paljon uutta tietoa mitä en olisi netistä jo ehtinyt tietooni kalastaa, mutta miehelle ainakin varmasti hyvää luettavaa. Ja onhan noita mukava sängyssä ennen nukahtamista selailla!

Neuvolan jälkeen lähdettiin käymään asioilla ja tulin ostaneeksi itselleni ihka ensimmäiset mammavaatteet. Tänään aamulla koin meinaan sen tason kriisin kaikkien farkkujeni kanssa kun huomasin yllättäen etteivät yhdetkään niistä mene enää kiinni, että päätin että on aika tehdä asialle jotain. Varsinkin kun huomenna on sellaista menoa että sinne on pukeuduttava (yleensähän kuljen alasti, heh heh), niin päätin että sinne on pakko löytää jotain päällepantavaa. Mammafarkkuja ei ihan vielä tarttunut mukaani, mutta yksi mekko, yhtä kuppikokoa suuremmat rintaliivit ja toppi kuitenkin.

H&M riepuja <3

Vaateshoppailun jälkeen kävimme hieman katselemassa vauvantarvikkeita, vaikka mitään emme tässä vaiheessa vielä ostaneetkaan. Mukava hieman etukäteen kartoittaa mitä kaikki tulisi mahdollisesti sitten maksamaan kun hankintojen aika tulee ja ylipäätään sitä mitä kaikkea on tarjolla. Ja se valikoimahan on ihan älytön! Nyt tuli kyllä hieman hämmästys siitä että mitä hemmettiä niillä kaikilla turvaistuimilla, sittereillä, vaunuilla ja muulla roinalla on eroa keskenään on kuin hinta? Onneksi tässä on tietenkin kuukausia aikaa ottaa asioista selvää, mutta silti. Onko ihan normaalia maksaa kantoliinasta 50e?

Tämän jälkeen kävimme syömässä itämaisessa buffetissa ja sen jälkeen ostamassa jälkkäriksi (kesän ensimmäiset!) jäätelöt.

Nyt loppuillan kuvioissa on leffan katselua ja sohvalla röhnöttämistä. Laitan tähän lopuksi vielä tämänaamuisen kuvan vatsastani, olkoon sitten mitä vaan turvotusta tai pöhötystä mutta kyllä tämä olo alkaa jo suht raskaanaolevalta tuntumaan. Varsinkin normaalisti suht litteävatsaiselle tuo tuntuu jo aikamoiselta pömpöltä!

Villiä perjantaita siis kaikille!

Vähän juttua ruokavaliostani ja ruokapäiväkirja kuvina

Kuten jo aiemmin  mainitsin, olen varsinkin viime vuosina yrittänyt kiinnittää erityistä huomiota ruokavalioni terveellisyyteen ja syömisen säännöllisyyteen. Kun ei ole enää 16, niin huomaa kuinka kiloja ja selluliittiä alkaa ilmestyä hetkessä ties minne kun jo parikin viikkoa syö mitä sattuu. Ulkonäköä vieläkin tärkeämpi pointti itselleni on kuitenkin kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi ja se, että syömällä hyvin yksinkertaisesti jaksaa paremmin. Kauhistuttaa ajatellakin miten olen lukioikäisenä porskuttanut menemään nuudelipaketeilla, karkeilla ja juustovoileivillä päivästä toiseen, nykyään en usko että jaksaisin aamuisin edes sängystä ylös tuollaisella ruokavaliolla. Nyt raskauden myötä on kyllä tullut herkuteltua tavallista enemmän ja kuten sanottu, myös pahoinvointi on asettanut moniin päiviin omat erityishaasteensa. Yritän kuitenkin olla itselleni armollinen ja syödä sitä mikä tuntuu hyvältä. Yleensä keho osaa aika hyvin kertoa mitä kaipaa jos niitä signaaleja vain osaa tulkita. Ja pääasia tietenkin että ylipäätään syö sekä pistää niiden herkkujen lisäksi suuhunsa terveellistäkin ruokaa jos sinä päivänä vain millään pystyy.

Valokuvasin eilisen ruokailuni. Suunnilleen tähän samaan tapaan syömiseni menevätkin useimpina vapaapäivinä jotka vietän kotona.

Aamiainen: 

Lautasellinen kaurapuuroa manteleilla, mustikoilla ja raejuustolla. Pari siivua cantaloupea sekä vitamiinit, kuppi kahvia ja lasi punajuurimehua (jotka puuttuvat kuvasta). Huom. Salkkarit tyylikkäästi taustalla.

Välipala ennen lenkkiä: 

Cocovin välipalapatukka (ja tämä ei sitten ole mikään maksettu mainos).

Päivällinen:

Lautasellinen kasvissosekeittoa paahdetuilla auringonkukan siemenillä, kaksi lämmintä tonnikalaleipää ja vihanneksia.

Jälkkäriksi imuroin cashew-pähkinäpussin pohjalta loput pähkinät (n. 20g) niin nopeasti, että unohdin ottaa kuvan:

Iltapalaksi ennen nukkumaanmenoa upposi vielä sitten tällainen setti:

Maitorahkaa päärynäpiltillä ja lesemuroilla, sekä appelsiini- ja cantaloupesiivuja.

Eilen nukuin sen verran pitkään että lounas jäi syömättä, mutta usein ruokavaliooni mahtuu kyllä vielä jokin sellainenkin. Ja kuten sanottua, viime aikoina olen usein napannut illalla kaiken päälle vielä muutaman karkin,suklaapalan tai jäätelön, mutta eilen sain (onneksi) pitkästä aikaa pidättäydyttyä herkuttelusta.

Lisäksi otan joka päivä vitamiinit. Nyt raskausaikana se on yhtä kuin monivitamiinit, omega kolmoset ja maitohappobakteerit. 

Noista maitohappobakteereista en tiedä niin tarkkaan, mutta jostain luin että tutkimusten mukaan hillitsee naisilla painonnousua raskauden aikana ja loppuraskaudessa auttaa muodostamaan vauvan suolistoon terveen bakteerikannan, mikä taas suojaa lasta erilaisilta vatsavaivoilta ja allergioilta. Päättelin että ei kai noista haittaakaan voi olla vaikka läpi raskaudenkin popsisi.

Näiden lisäksi olen käyttänyt nyt jo reippaasti yli puoli vuotta tätä luontaistuotekaupoista (ainakin Lifesta) löytyvää valmistetta, jota suosittelen lämpimästi kaikille jotka kärsivät jonkinlaisista ruuansulatusvaivoista ja/tai närästyksestä.

Valmarin auttaa edistämään kehon normaalia energia-aineenvaihduntaa (auttaen siten myös painonhallinnassa), ruuansulatusta ja vatsan tasapainoa. Itse ainakin olen huomannut suuren muutoksen parempaan päin vatsani hyvinvoinnissa tämän tuotteen käytön aloituksen jälkeen. Toiset sanovat että se voi auttaa jopa liikunnasta palautumiseen, mutta itse en kyllä sitä vaikutusta ole huomannut. Kyseessä on siis erilaisia kivennäisaineita sisältävä emäksinen liuos, jota on valmistajan mukaan täysin turvallista käyttää myös raskausaikana. Kaikki eivät tästä varmastikaan apua saa ja parasta olisi tietysti ihan ensin laittaa ruokavalio remonttiin jos sellaiseen tarvetta on, mutta jos sekään ei kaikkia vatsavaivoja poista niin suosittelen ainakin kokeilemaan! Tätä voi käyttää joko satunnaisesti, kuuriluontoisesti tai sitten jatkuvasti kuten itse teen (1 ruokalusikallinen lasilliseen vettä, 2-4 kertaa per päivä).

Nyt pitääkin kohta alkaa tehdä lähtöä ensimmäiselle neuvolakäynnille! Laitan bonukseksi tähän vielä kuvan tämän aamun aamiaisesta jonka popsin samalla tätä kirjoittaessani. Paistetulla kananmunalla, tonnikalalla ja vihanneksilla täytetty sämpylä, puolikas banaani, lasillinen punajuurimehua ja kuppi kahvia. Namnam!

8+5 ja pientä avautumista

Varsinkin ennen raskautumistani harrastin liikuntaa aktiivisesti n. 4-6 kertaa viikossa ja jo pelkästään tästä syystä terveellinen ja säännöllinen syöminen on aina ollut tärkeä osa elämääni. Vaikka raskauden myötä terveellisen ruokavalion merkitys on entisestään korostunut, on se tuonut mukanaan myös haasteita mm. raskauspahoinvoinnin ja mielitekojen muodossa. Liikunnan määrä on myös radikaalisti romahtanut, ihan vain sen takia että monina päivinä olen yksinkertaisesti niin poikki etten vain jaksa. Olen sallinut itselleni lepoa jos väsyttää ja ruokaa kun on nälkä, mutta silti se on entiselle himoliikkujalle ja terveysnarkomaanille ajoittain kova pala kun asioita ei enää jaksakaan tehdä siihen tahtiin kuin ennen. Samaan aikaan myös ruokahaluni on kasvanut räjähdysmäisesti ja kaiken maailman herkut alkaneet maistua vähän liiankin hyvin, niin mihin tämän kaiken voisi olettaa johtavan? Aivan, painonnousuun. 

Tiedän että se kuuluu normaalina osana raskauteen ja olin siihen tietysti valmistautunutkin, silti olen hieman järkyttynyt miten nopeasti kehoni muutokset ovat alkaneet tuntua ja näkyä. Paino on siis noussut tähän mennessä noin 2 kiloa, mikä ei tietysti mitenkään kamalan paljon ole, mutta sen verran kuitenkin, etteivät lempifarkut ja paidat jo tässä vaiheessa raskautta enää istu kuten ennen. Samaan aikaan ennen maailman pienimmät tissini pursuilevat ulos jokaisesta kaula-aukosta ja rintaliiviparista, otsa kukkii finneissä ja vähän kaikki turvottaa ja ällöttää, niin fiiliksen ei voi sanoa useinkaan olevan mitenkään erityisen hehkeä. Samaan aikaa tiuskin pikkuasioista miehelleni ja purskahtelen itkuun milloin mistäkin (milloin joku koiravideo on liian söpö tai milloin afrikkalaiset lapset näkevät nälkää), niin olo on jotain krapulan ja uudelleen puhjenneen murrosiän välimaastosta.

Kaikesta tästä huolimatta olen tietysti onnellinen raskaudestani ja valmis käymään tämän kaiken tulevan lapseni vuoksi läpi, mutta täytyy kyllä myöntää, että odotan jo innolla ja epätoivolla sitä energistä keskiraskauden vaihetta mitä näen joka toisen sairaanhoitajan ja vauvalehden artikkelin ylistävän.