Kesäinen viikonloppu ja vähän kurjempi alkuviikko

Viime perjantaina helteiden vallitessa otimme miehekkeen kanssa auton alle ja suuntasimme viettämään viikonloppua mökille maaseudun rauhaan. Viikonloppu meni ihanasti aurinkoa ottaen, grillaillen ja rentoutuen. Raskausoireita ei ollut nimeksikään ja fiilis oli muutenkin mitä mainioin. Mielessä oli tuoreena torstainen ultrakäynti, oli kuumaa ja aurinkoista ja saatiin olla miehen kanssa aivan kahdestaan. Mahtavaa siis!

Kuten sanottua, makkara ei ole juuri aiemmin kuulunut ruokavaliooni (satunnaista tikunnokassa yön pikkutunneilla grillattua kyrsää lukuunottamatta), mutta nyt olin suorastaan himoinnut noita hiiltyneitä käppyröitä viikkokaupalla. Ja maistuihan ne!

Mutta jottei kaikki olisi aivan liian ihanaa niin jotain ikävääkin; reissusta tarttui mukaan molempiin nilkkoihin nimittäin elämääkin karmeammat hyönteisen puremat. Kummatkin nilkat olivat aina eiliseen asti turvonnet kuin ilmapallot, sekä lisäksi erittäin kipeät ja kutisevat. Normaalitilanteessa olisin napannut kyytabletin tai kaksi ja päässyt moisesta allergisesta yliherkkyysreaktiosta sujuvasti eroon, mutta vaikka kyypakkauksen ohjeissa lukeekin että kerta-annoksena voi käyttää myös raskauden ja imetyksen aikana, niin päätin kuitenkin olla ottamatta riskiä ja kärsiä tuskani. Maanantaina en siis käytännössä päässyt kävelemään muualle kuin vessaan ja takaisin sohvalle ja sekin oli jo kivun tason huomioonottaen aikamoinen suoritus.

Eilen olisin sitten muuten päässyt jo liikkumaankin, mutta aamusta asti vaivasi yhtäkkiä jälleen sellainen pahoinvointi että oksat pois. Eli makasin sitten koko päivän jälleen vuoteenomana juosten välillä vessaan yökkäilemään. Iltapäivällä uskaltauduin viimein suihkuun, mutta sekin reissu päättyi siihen että oksensin samalla lavuaariin :D Hohdokasta!

Tänään onkin sitten ollut jo hieman parempi fiilis, mutta heikotusta on ilmassa edelleen. Toivotaan että nämä pahoinvoinnit jossain vaiheessa helpottaisivat, vaikka tietenkin olemassaolollaan kertovat että vauvalla ainakin kaiken pitäisi olla kunnossa. 

Mieheke on onneksi ollut koko ajan ihanan huomioonottavainen kaiken tämän keskellä, käynyt kaupassa kun en itse ole pystynyt, siivonnut ja auttanut ruuanlaitossa. Nostan hattua niille jotka tekevät kaiken tämän yksin, sillä jo tässä vaiheessa olen huomannut miten suuri apu ja tuki siitä toisesta siinä vierellä todella on. Kaikkea ei tietenkään voi jakaa ja eihän tässä vaiheessa raskautta varsinaisesti ole oikein mitään vielä edes tapahtunut, mutta jo pelkästään se tieto siitä että toinen on vierellä tukemassa auttaa ainakin itseäni todella paljon. En siis sano etteikö tästä projektista voisi yksinkin selvitä, mutta että itselleni se olisi ainakin tuhat kertaa rankempaa. 

Josko sitä huomenna pääsisi taas takaisin ihmisten ilmoille ja vaikka lenkkipolulle, alkaa nimittäin aika tehokkaasti hajoilemaan pää täällä neljän seinän sisällä.